sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Metsästyskuulumisia

Syksyn metsästysperinteisiin kuuluu reissu Lappiin. Ensin suuntasimme koko porukalla Ivaloon mustanlinnun pyyntiin. Sieltä Juho ja koirat jatkoivat vielä tunturiin riekonpyyntiin.




Ensimmäiseen päivään sisältyi reissun kohokohta. Kokeneena metsästyskoirana ja hyvänä linnunkäsittelijänä Riipi seisoi metson. Riipin ja Juhon yhteistyön tuloksena meillä syödään Jouluna metsopaistia!

Riipi, Juho ja metso /Riipi, Juho and cappercaillie 


Rakka on toisena metsästyssyksynä osoittanut hyviä ominaisuuksia. Rakan haku on säännöllistä ja sopivan laajaa metsähakua. Juho on jo aiemmin syksyllä tiputtanut sille lintuja kotimaisemissa. Tällä reissulla Juho ja ystävämme Ilkka pääsivät oma-aloiteisien tiedotuksien päätteeksi tiputtamaan riekkoja.



Rakka ja riekko / Rakka with willow grouse

Juhon harmiksi Rakalla alkoi "juoksuaika". Koska tunturiin mukaan oli tulossa uros, Rakka joutui kotimatkalle minun kanssa, Riipin ja Roihun jatkaessa Juhon mukana.



Upeissa Kaldoaivin erämaan maisemissa Riipi varmalla otteella hoiteli useita riekkotilanteita.

Riipi ylpeänä riekkojensa kanssa / proud Riipi with willow grouses 



Pikku Roihu oli opettelemassa metsästyksen alkeita ja muutama riekko oli sillekkin saatu.

Juho, Roihu Ja Riipi sekä riekot / Juho and Roihu & Riipi with willow grouses

Every autumn we go the hunting trip to Finnish Lapland. Beautiful nature and great game with dogs. Riipi (Fragola Tempesta Dineve) as a professional hunting dog and had many great moments. One to always remembered is a great point and work with a western cappercaillie.
Riipi's daughter Rakka showed excellent hunting quality's and pointed willow grouses. Also GSP Roihu showed that she got a glue of the game.