sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Rovaniemen Juhannus näyttely

Juhannuksena perinteenä on reissu Rovaniemelle Virtasten perheen kanssa. Ja niin tänäkin vuonna. Samalla tottakai menemme kansainväliseen koiranäyttelyyn :) Meidän koirista kehään oli ilmoitettu spinonet sekä Roihu eka kertaa.

Tuomarina oli lyhytkarvaisia saksanseisojia Avaline kennelnimellä kasvattava Jojkic Zlatko Serbiasta. Hän oli todella seisoja-asiantuntia, joka kertoi myös yleisölle koiran ominaisuudet ja sijoituksen syyn. 

Ensin menivät kehään spinonet. Esitin Rakan käyttöluokassa ja tuloksena oli eri/1 sa. Riipi mamma valioluokan eri/1 sa. Ystäväni Tarja tuli esittämään parasnarttuluokassa Rakkaa. Riipi voitti tyttärensä ja toki ihan ansaitusti -Rakka on vielä kesken kehityksen :) Rakka sai viimeisen sertinsä myöskin!

Rotunsa parhaan valintaan Riipille tuli vastaan Simo. Riipi voitti ja pääsi jatkamaan ryhmäkilpailuun.


Kuva: Ella Virtanen


Roihu debytoi tässä näyttelyssä. Kehän ulkopuolella kovastikkin sähläävä pikkuneiti jälleen kerran yllätti hyvällä esiintymisellä. Roihu sai laatuarvostelussa erinomaisen, voitti oman luokkansa ja oli lopulta parasnarttukilpailun toinen! Erinomainen avaus todella!


Kuva: Ella Virtanen

Ryhmäkilpailussa Riipi sijoittui neljänneksi ja se kruunasi meidän reissun!!



Rovaniemi int. dog show 21.6.2014 spinone BIG-4, BOB Fragola Tempesta Dineve "RIIPI"
Fragola Zolletta  "Rakka" BB-2 with cc & res-cacib

GSP Meracus Fiamma "Roihu" BB-2 res-cc

Thank you breeder GSP specialist Jojkic Zlatko!




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tromsan kansainvälinen koiranäyttely 15.6.2014

Lähdettiin pyörähtään "akkaporukalla" Norjassa Tromssan kansainvälisessä näyttelyssä. Matkalla sattui ja tapahtui, mutta sertit ja cacibit haettiin kotiin lähes kaikille roduille.

Minulla mukana oli vaan Rakka. Ensimmäistä kertaa ilman äitiä :) Tromsaan oli lähtenyt myös serkkupoika Simo (Fragola Ximeon) ja lisäksi kilpakumppanina oli Norjalainen avoimenluokan narttu Cassia da Costa Vista. Tuomarina toimi Claudio de Giuliani Italiasta. Komia Simo oli avo eri /1 sa, serti ja cacib.

Norjalainen narttu Cassia da Costa Vista sai myöskin avo eri/1 sa.


Cassia da Costa Vista open exe/1 BB-2 res-cc, res-cacib
kuva: Johanna Flink




 Rakan ilmoin käyttöluokkaan. WCC (käyttötulostodistus) aiheutti oman shownsa kehässä. Kehäsihteerille sitä näyttäessäni, hän esitteli sen myös yleisölle :)
Rakka sai myös erinomaisen ja sa:n. 


Fragola Zolletta working class exe/1 BB 1, cc & cacib
Kuva: Johanna Flink


Parhaan nartun valintaan osallistui siis meidän Rakan lisäksi Norjalainen narttu. Huimaa Rakka VOITTI nartut!!! Kotiin tuomisina oli Norjan serti sekä cacib.


ROP koiraksi tuomari valitsi Simon -onnea Susanna ja Jukka!!!


BOB Fragola Ximeon    &     BOS Fragola Zolletta

Kuva: Johanna Flink



We visited at Norway Tromso international dog show with Rakka (Fragola Zolletta). Judge Claudio de Giuliani from Italy liked Rakka and she won best bitch! Best of breed was cousine Fragola Ximeon. So Rakka has now cc and cacib from Norway.




sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lilli yökylässä

Laten toisesta pentueesta ainokainen prinsessa (Northgate's Once Upon A Time) Lilli tuli meille viettämään viikonloppua. 





Voi mikä hurmaava kirppu Lilli on. Luonne tytöllä on napakymppi: iloinen, utelias, rohkea ja kiltti. Viikonloppuna rällättiin, hypittiin ja herkuteltiin. Oli ihana seurata kuinka Lilli muistuttaa äitiään -oikea mini Latte <3



Lilli pisti isommatkin kaverit järjestykseen. 


Latte's daughter Lilli (Northgate's Once Upon A Time) stayed weekend with us. Oh what a little sweetie she is. She has perfect temperament for IG: open minded, happy, self confidet. She is smaller copy of Latte.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Fun at sandpits with friends



It was fun as you see :) Northgate's pharaoh hounds and italian greyhouns with our spinone and IG girls.




Roihu GSP, Diva Pharao & Rakka spinone

Latte's babies Jekku and Lilli playing

Granny Debbie (almost 10 years old) and her daughters son Jekku (1 year old)


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Happy Birthday to Jolie & Rakka!!!


Jolie täytti 3-vuotta ja Rakka 2-vuotta viimeviikolla! 

Paljon onnea Fragola Z-pentue: Tarre, Riitu, Ensio ja Jytky!

Rakka ja Tarre viettivät synttärit rannalla noutoharjoitusten merkeissä. Oli nillä mukana pari kamuakin ;)

Rakka & Tarre

Rakka, Riipi, Tarre & Roihu


Riipi retrieving a duck


Rakka training retrieving with duck

Tarre (Fragola Zelante)
We had birthday party's last week: Jolie's 3rd and Rakka's 2nd. Rakka had peach party with mom Riipi, sister Tarre and Roihu. Oh boy they had fun!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Roihu Match Show tähtenä


Raahessa järjestetään perinteinen Vappu match show. Kerrankin paistoi aurinko eikä tyypillisesti satanut räntää, joten lähdimme Roihun kanssa treenamaan kehäkäytöstä. Roihu, kaikista kauhukuvistani huolimatta, käyttäytyi erittäin kauniisti ja nousi isojen pentujen pinkkien voitosta koko näyttelyn voittoon. 

Roihu oli Best in Show -korkealta varmasti tiputaan oikeissa näyttelyissä ja kovaa :)

Kuva: Johanna Flink


Roihu's first show - Vappu match show was success. She was Best in Show. This was very good training for real shows. Roihu has excellent temperament and I'm so proud how she showed her self.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Tampere international dog show 3.5.2014

Ihana pitkä viikonloppu Tampereella sukuloimassa ja samalla tottakai myös vähän näyttelyitä :)

Spinoneita oli tällä kertaa jopa kolme kappaletta ilmoitettu. Riipi ainoana narttuna ja kahden herran seurassa. Tuomarina oli Belgialainen Rudy Feyarts. 

Pojat molemmat saivat erinomaisen sekä sa:n ja järjestys meni näin: paras uros oli Unkarin tuonti uros Dotis Lago di Vechio 'Ruu' joka vei kotiin mukanaan urosten sertin ja cacibin (om. Olli Tolonen) Paras uros 2 oli Hollannin poika Stannamore Cocco di Cicero ( om. Kaisa Pyhäluoto)

Rotunsa parhaaksi valittiin Riipi!! Arvostelu oli hieno :)


Kuva Sami Tuikkala 





At Tampere international dog show Riipi was Best of Breed with exellent qritique. Thank you judge Rudy Feyaerts, Belgium!

Quality bitch. Exellent type and balance. Lovely head and expression. Exellent overall construction. Beautifull neck and shoulder. Exellent legs and feet. Well propotioned body. Exellent rear angulations. Very stylish mover.